Gentle Touch Hieronta

Soilen blogi

Hieroja Lapinlahdella ja maalari Iisalmessa

ma 26.9.2016

Kotona siis remontti etenee ja välillä on piipahdettava töissäkin. Käsivarret on maalissa, naamasta sain sentäs irti. Viikonloppu meni katon maalaamisessa ja siinä sivussa tuli roiskeita enemmän ja vähemmän. 

Hierojana ja opiskelijana pitäisi nyt jaksaa panostaa tuleviin näyttöihin. Edessä on neljän päivän hierojana toimimisen tutkintotilaisuus eli näyttö ja toisena yrittäjyys. Milloin luen, onko aikaa. Uusi keittiö tulossa ja sitä ennen pitäisi olla seinät maalattu ja lattia laitettu. Onko stressiä? No kyllä, hivenen onkin vaikka onnekseni yllättävän hyvin näiden asioiden kanssa on tässä soljuttu eteenpäin. Eikä stressiä helpota se että vähintään yksi asiakas on palveltava englanniksi. Ymmärrän kyllä kielen ja näin kun ei tarvitse suuta aukaista pystyn pääni sisällä luomaan onnistuneen hierontatapahtuman. Mutta saanko ääntä ulos sitten kun pitää oikeasti puhua? Eikä riitä että saan asiakkaan ymmärtämään mitä teen ja mitä hänelle ohjeistan mutta tutkinnonvastaanottaja vielä arvioi vieressä. 

Opetan ja olen siis useinkin "arvioitavana" omien taitojeni osalta mutta silti sitä aina jännittää. Ohjaan asiakkaita joka päivä ja siinäkin minun asiakaspalvelutaitoja tiirataan. Palaute on ollut hyvää mutta sitten sitä pohtii että sanooko kukaan ääneen jos haluaisi minun kehittävän jotain? Pitäisikö minun laittaa palautekaavake ja laatikko että voisin kehittyä paremmaksi hierojaksi?

Pieni säikäytys oli omaan terveyteenkin liittyen vaikka sainkin vastauksen että olen terve. Lääkäri kirjoittikin alkuperäiseen tutkimuslähetteeseen että toimii hierojana. Muuten terve. Nämä jos olisi ollut samassa lausessa olisin pohtinut että miten vakava sairaus tuo hierojana oleminen on. Ehkä jo vähän mietinkin. Onneksi sentäs olen itse sairauden tunnoton ja vaikka diagnoosini onkin hieroja ei se ainakaan vielä vaivaa. Paheneeko oireet sitten kun olen saanut virallisen todistuksen? 

No terveenä vaikkakin stressaantuneena on taas uusi viikko pyöräytetty käytiin. Ajanvaraus onnistuu netissä eli jotain uuttakin olen yritykseeni saanut. Mitä sitten seuraavaksi en vielä tiedä. Lupasin itselleni että välillä teen vain töitä ja "huilaan" mutta uudet opitkin kiinnostaa. Tähtäimessä ja haaveissa olisi ravitsemustieteet, liikuntatieteet sekä pedagogiset opinnot. No katsotaan mihin seuraavaksi mutta haaveita on hyvä olla. 

 

Luo niin suuria unelmia ja haaveita että ne hirvittää, muodosta tavoitteistasi lähes mahdottomia

Tarkastele askelmia jotka kuljettavat sinua haaveidesi suuntaan ja vilkaise myös onko suunta edelleen oikea

Älä anna kenenkään estää etenemästä haaveidesi suuntaan vaan siirrä syrjään ne jotka tuovat esteitä poluillesi

Tartu köysiin ja apuihin joita matkallesi saatetaan

Etene pää pystyssä taaksesi katsomatta. Älä kuitenkaan polje tiellesi muita vaan huolehdi että rakennat polkusi kivistä jotka kestävät. Poljetut sortavat sinut mukanaan.

Onko suuntasi vielä se mitä haluat? Muista aika ajoin vilkaista ja tunnustella oletko oikealla polulla, onko valitsemasi risteykset olleet oikeita?

Kannusta itsesi lisäksi muita saavuttamaan omia unelmiaan. Äläkä naura, hänenkin mielestä sinun unelmasi voi olla huvittava.

Älä epäröi vaan etene. Luota itseesi, voit saavuttaa mitä vain

(osa askelmista on epäsuorasti lainattuja tekstistä kymmenen tai yhdeksän askelta kohti unelmia )

Kohti haaveita, kohti unelmia. Hyvää viikkoa kaikille

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Yhteystiedot

Gentle Touch
Mykkäläntie 3 
73100 Lapinlahti

Hieroja

Soile Pesonen
044 561 1188
soile [ ät ] gentletouch.fi

Varaa aika

Facebook
Webbiriihi